keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Tonttuilua, osa 1



Tällä hetkellä täällä (arvaan, että monissa muissakin kodeissa) neulotaan vinhaa vauhtia pukinkonttiin. Lähinnä sukkia, ainakin täällä. Tai no, vauhtia saisi olla enemmänkin, varsinkin kun lähtö vähän myöhästyi. Siirryin jo paksumpiin lankoihinkin, että tulosta syntyisi tehokkaammin.




Joulupukin apurin täytyy tietysti osata pitää salaisuuksia, mutta nämä sukat voin täällä huoletta vilauttaa. Sukat paketoidaan äidilleni, joka tuskin eksyy tänne blogimaailmaan. Vaikka eipä näissä mitään ihmeellistä ole. Lankana on Regian 6-säkeinen, joka oli sitten niin mukavaa ja nopeaa neulottavaa. 150 gramman kerästä jäi vielä kivasti jäljelle, joten palaan langan pariin joskus myöhemmin. Pitäisi vain keksi, mihin sitä yhdistäisi, kokonaisiin sukkiin jämä ei tietenkään enää riitä. 

Sukat ovat ihan perusmallia ja kokoa n. 38. Väri sopii mielestäni hyvin saajalleen ja tykkään siitä kyllä itsekin. Luonnonvalon puute saa sukat näyttämään ehkä pikkuisen tummemmilta kuin todellisuudessa ovat. 

Tällä hetkellä puikoilla on sukkia suvun miehille. Vain parit puuttuu.




Onpa täällä tehty muutakin, kuin neulottu sukkia. Tampereen messuilla näimme helmitähtiä useammallakin osastolla ja pakkohan niitä oli itsekin päästä näpräämään. Vanhemman tyttären kanssa näitä väsäsimme ja kunhan vain ehtisi, niin olisi kiva tehdä vielä ihan valkoisiakin. Kaikki hienoimmat ovat tietysti tyttären tekemiä, joka on askarteluihmisiä.




Like many other knitters I´m busy knitting for christmas at the moment. These socks are made for my mother. Don´t worry, the secret is safe :) My mom won`t visit the blogland. 
I used Regia 6-ply multi-colored yarn. The yarn worked up quickly and I think my mom will like the colors as much as I do.
Now I´ve got men`s socks on my needles. Two socks done, two more to go.

My elder daughter and I did some crafting last week. The most beautiful stars are made by my daughter, obviously.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Pientä pintaraapaisua kädentaitomessuilta



Pääsin kuin pääsinkin perjantaina iltapäivällä piipahtamaan Tampereen kädentaitomessuille. Kiertelin ihastelemassa osastoja parin tunnin ajan ja jokainen messuilla käynythän tietää, että se on aika lyhyt aika. Hyvin ehdin silti tehdä ihan kelpo pintaraapaisun, muutaman täsmäiskun ja lähes seota kaikesta inspiraation määrästä.





Senhän tietää, kuinka siinä käy, kun kaltaiseni ihminen pääsee tuollaisen inspiraatio- ja lankatulvan keskelle. Sitähän siis todellakin sekoaa. Jopa siinä määrin, että lähestulkoon unohdin ottaa valokuvia. Nekin, joita otin, eivät todellakaan täytä hyvän valokuvan tunnusmerkkejä, eivät sitten alkuunkaan. Onneksi seuranani oli tytär, tällä kertaa tyttäristä vanhempi, selvästi äitiään kovahermoisempi. Joten nämä kuvat ovat suurimmalta osin hänen kamerastaan. Kiitos näistä, prinsessani.




Lopullinen sekoaminen taisi tällä kertaa tapahtua Taito Pirkanmaan osastolla. Siellä oli esillä toinen toistaan ihanimpia lapasia ja sukkia. Ihanuuksia oli katossa roikkumassa ja hyllyjen päälle aseteltuina. Eihän sitä tiennyt, mihin olisi katseensa suunnannut. Tuhrasin kallista aikaani osastolla vatvomalla ikuisuuden, minkä ohjekirjasen ostaisin. Lopulta mukaan lähti Sukka 2 -ohjekuvasto, kohtuuttoman pitkän harkinnan jälkeen.




Lanka- ja neulejuttujen lisäksi tutkailimme askartelutarjontaa, tytär on askarteluihmisiä. Se tuli selväksi, että helmistä tehdyt tähdet ja kaikenlaiset himmelit ovat nyt  Se Juttu. Himmelit jätimme rauhaan, mutta tähtiä askarrellaan meilläkin lähitulevaisuudessa, sen verran hamstrasimme tarvikkeita messuilta. 




Lankaihanuuksia olisi tietysti ollut tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta omaksikin yllätyksekseni ostin vain pari uunituoretta Koski Kaupunkilankaa. Esimerkiksi Isagerin langoista ja monista käsinvärjätyistä ihanuuksista olen haaveillut jo pitkään, mutta niitä ostoksia vatvon rauhassa myöhemmin oikein ajan kanssa. Titityyn osastolla oli (ihanien lankojen lisäksi) söpöt tonttulapaset, vai mitäs tykkäätte?




I spent couple of hours at Finnish craft & design fair in Tampere last Friday. I was much too excited so I totally forgot to take photos. At least decent photos. So many beautiful socks, mittens, colors, patterns and everything! So much inspiration! Thankfully, my elder daughter was there with me and took photos.




keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Sadepäivän sukat




Tässäpä nämä ruskeapisaraiset Sadepäivän sukat vihdoin ovat. Sukat valmistuivat jo joskus viime viikolla, mutta nimestään huolimatta ei edes näistä sukista saanut kelvollisia kuvia jatkuvassa sateessa ja hämärässä.


Ohjeen nappasin Unelmien Käsityöt -lehdestä. Ruskeankirjava lanka on Menitan Lassea. Ruskea, harmaa ja oranssi puolestaan Gjestalin Jannea.





Näiden neulominen oli todella erityisen mukavaa ja mutkatonta. Ohje ja kaavio oli helppoa seurattavaa, mitään ylimääräisiä mutkia ei matkalle tullut ja paksusta langasta tuli valmista nopeasti. Sukista tuli myös tosi sopivan kokoiset: napakat, mutta hyvin mahtuvat.

Näiden tekeminen oli myös aikalailla koukuttavaa, liekö se sitten hyvä vai huono asia. Tein äkkipäätöksen näistä sukista myöhään illalla, sopivat langatkin löytyivät omista varastoista ja kas, siinähän hujahti heti puoli yötä. En olisi malttanut laskea kutimia käsistäni, en sitten millään. 




Nyt yritän keskittyä joulujuttuihin, mutta sukkalinjalla jatketaan silläkin saralla. Jännitän tässä myös, pääsenkö viikonloppuna lähtemään Tampereelle Kädentaitomessuille. Suunnitelmissa ja toiveissa olisi, mutta katsotaan, kaikki kun ei ole aina meikäläisen toiveista kiinni.

Pattern: Sadepäivän sukat by Niina Laitinen
Yarn: Menita Lasse and Gjestal Maija





sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Anelmaiset nro 2



Joskus joku valmistumassa oleva neuletyö ei ihan vastaa ennakko-odotuksia ja vaatii vähän totuttelua. Nämä Anelmaiset ovat sellaiset. Sukat ovat odotelleet päättelyä vaille valmiina keväästä asti, jolloin oli meneillään jonkinlainen Anelmais-vaihe. Halusin tehdä edellisten kelta-harmaiden lisäksi toiset vähän ohuemmat. Ohjehan on tehty paksulle langalle, joten säveltelin vähän omiani kavennuksissa, enkä ollut täysin tyytyväinen niihin sävellyksiin. 
Lankoina on Maijaa ja jotain muita suht samanpaksuisia jämiä. Menin sitten sujauttamaan sekaan myös jotain monisävyistä tummanharmaata ja sekin aiheutti vähän närästystä jälkeenpäin. 

Reilun puolen vuoden totuttelun jälkeen oudot kavennukset ja tummanharmaa osuus eivät enää niin kovasti häiritse, joten kaivoin sukat kaapin perukoilta ja otin ne vihdoin käyttöön. Alennusmyynnistä löytyneet sukkiin sopivat kengät saattoivat vähän vaikuttaa nekin asiaan…




Viime viikonloppuna meillä vietettiin ihan oman porukan kesken pienimuotoisesti Halloweenia. Osa nuorisosta innostui kaivertemaan kurpitsoja. Ne olivat tosi hauskan näköisiä pimeällä pihalla kynttilöineen.





In the spring, I knitted Anelmaiset -socks using thinner yarn this time. I didn´t weave in ends, though. I wasn´t completely satisfied with them at the time. So the socks have been waiting for better times in my cupboard. Now I´m kind of used to them and they don´t look so bad after all. I also found matching shoes on sale, which helps :)