torstai 30. tammikuuta 2020

Väriterapiaa



Vuoden alku on ollut värikäs, oikeastaan monessakin mielessä. Kaikki alkoi Basaari-lapasista, joihin törmäsin viime syksynä eräällä lankakauppareissulla ja se oli vähintäänkin ihastusta ensisilmäyksellä. Mallilapanen oli ripustettu lankahyllyn reunalle inspiraation lähteeksi ja sehän toimittikin hommansa niin tehokkaasti, etten vähään aikaan muuta nähnytkään. Tykästyin välittömästi malliin ja erityisesti näihin väreihin.




Ostin heti samalla reissulla lapasia varten pinkkiä ja keltaista Oivaa. Tiilen värinen Novita Duo ja valkoinen (luultavasti 7-veljestä) löytyivät omista kätköistä.
Koska nimenomaan värit olivat tässä tapauksessa se juttu, niin en niitä juurikaan muuttanut, omat lapaseni vastaavat siis lähes täysin esikuvaansa. Ohje löytyy Lankamaailman sivuilta.




Koska tykkään tosi napakoista lapasista, olisin voinut kämmenosassa neuloa ehkä ihan himpun verran tiukempaa tai ottaa pienemmät puikot käyttöön, mutta ihan käyttökelpoiset ovat näinkin.




Lapasista jäi reilusti lankoja, joten pitihän niille tekaista sukat kaveriksi. Ensin ajattelin neuloa jonkinlaiset ”Basaari-sukat” lapasten mallia mukaillen, mutta päädyinkin vähän yllättäin Ihanat villasukat -lehdestä löytyneisiin Palikkaleikkeihin. Pienin muutoksin tosin. Kuvioita en muutellut, mutta tein sukista alkuperäistä napakammat. Varressa on 60 silmukkaa, kaventelin kerroksilla 24, 32, 39, 43, 47 ja 51 eli kunnes sukissa oli 48 silmukkaa. Niin, ja vaihdoin myös resorin. Tein valepalmikkoa noin 4 cm. Lapasissa käytettyjen lankojen lisäksi sukissa on joulusta jäänyttä tummanpunaista Novita Välkettä.




Alkuun pähkäilin pitkään tykkäänkö sukista vai en. Olin jo purkaa koko tekeleen siinä vaiheessa, kun ensimmäinen varsi oli melkein valmis. Värit oli ihanat, malli oli kiva, mutta jotenkin ne vaan eivät tuntuneet istuvan yhteen. En voinut ymmärtää, miksi lapasissa niin ihana väriyhdistelmä ei sukissa näyttänytkään enää niin ihanalta. Nyt olen jo oikein tyytyväinen, etten päätynyt purkuhommiin. Pienen sulattelun ja totuttelun jälkeen näyttävät jo ihan kivoille ja pirtsakoille. Valaisevat hyvin tätä muuten vähän harmaanpuoleista talvea. Ehkä alun pähkäily johtui siitä, että isot kuviot toivat värit esiin lapasten pieniä kuvioita selkeämmin, eivätkä kirkkaat värit loppujen lopuksi ole ihan niitä omimpia. Taisin ottaa askeleen niin sanotun mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta hyvä niin. 




Meilläpäin ei ole juurikaan lunta ja jäätä tänä talvena nähty. Tammikuu on mennyt lähinnä keväisissä tunnelmissa ja luonto osoittaa jo heräilyn merkkejä. Pihalla narsissitkin pyrkivät jo maanpinnalle, oikein joukolla.
Sorsajoukkio uiskenteli joessa viime viikonloppuna, kun olin kävelylenkillä vanhemman tyttären kanssa. Samaisella lenkillä hän ystävällisesti lainasi jälleen sormiaan ja varpaitaan näihinkin lapas- ja sukkakuviin. 




Ai niin ja tuo alun vihjailu monenlaisista värikkäistä viikoista. Joulu toi meille mukanaan pientä ekstra hässäkkää, kun pyykinpesukone päätti viskata vedet lattialle. Kone oli tiputellut vettä sisuksiinsa (sis vääriin paikkoihin) kaikessa hiljaisuudessa ilmeisesti jo pitkään ja päätti sitten valita juuri joulun grande finale -hetkeensä. Episodi pesukone jatkuu siis vieläkin, näillä näkymin helmikuun lopulle, mutta enpä rasita teitä sillä sen enempää. Sanonpa vain, että ei kivaa.




I´ve had a colourful start to this year. I first saw these Basaari mittens while visiting our local yarns shop and fell in love with these colours immediately. So I knitted a pair using original colours. You can find the pattern here. Only in Finnish, I reckon. 

I also knitted matching socks with left over yarn which I still have plenty left.

Pattern (in which I made a few changes): Palikkaleikkejä / Ihania villasukkia knitting magazine

Yarn: Oiva Nordia, Novita duo, Novita 7 veljestä (7 brothers) and Novita Välke