sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Narvik socks



Narvik sukka sai vihdoin parin. Tämä sukkaprojekti alkoi jo pääsiäisen tietämillä, mutta vähän venähti. Sukat oli tarkoitus tehdä ihan varastoista löytyneillä langoilla, mutta tuli pieni virhearvio ja beige lanka loppui kesken. Ensimmäisellä yrittämällä oikeaa sävyä ei löytynyt lankakaupastakaan. Väliin tuli vielä muita kiireitä ja muita neulomuksia, mutta nyt on sukkapari valmiina, sopivasti kesäksi.




Beige ja kanerva ovat Maijaa ja valkoinen taitaa olla Menitan Piaa. Ohje löytyy Dropsilta/ Narvik socks. Ja koska harvoin, jos koskaan maltan olla virittelemättä vähän omiani, tälläkin kertaa tein muutaman muutoksen. Ensinnäkin käytin siis vähän ohuempaa lankaa kuin ohjeessa, alun perin sukat on tehty Dropsin Karismasta. Varren tein koon 44/46 silmukoilla, joilla sain aikaiseksi suunnilleen koon 38 sukat. Paitsi että kärkiosasta tuli jostain syystä sen verran iso, että sukat sujahtavat ihan kivasti omaan koon 41 kaviooni. Kärkiosan tein ihan samalla perussukan ohjeella, jota lähes aina käytän eli Novitan perussukkaohje Nallelle. Alun alkaen en ollut ihan varma, kenelle sukat päätyvät, mutta taidan pitääkin ne itse. Kaikille muille ovat luultavasti turhan reilun kokoiset.




Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen lopputuloksen. Väriyhdistelmä näyttää sellaiselle, kuin toivoinkin sen näyttävän ja malli on mielestäni kaunis. Se oli myös suht vaivaton neuloa, paitsi suurin rastikuvio vaati kyllä keskittymistä, myönnettävä on. 
Tänään oli tarkoitus hyödyntää kaunis, aurinkoinen päivä istuttelemalla kuvissa vilahtelevia kesäkukkia, vaan migreeni päätti toisin. Vetäydynkin tästä nyt sietämään vihlovaa päätäni, toivottavasti en ole kuitenkaan ihan sekavia kirjoitellut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti